torstai 9. joulukuuta 2010

Kutsumattomia vieraita

Pitkä hiljaiselo on vihdoin ohi. Marraskuu tuli ja meni ja kohta on jo joulu. Viikot vilisevät hurjaa vauhtia ja blogin päivitys on jäänyt muiden kiireiden alle. Raksalla ollaan kuitenkin onneksi edetty hyvää tahtia.

Kahden kuukauden mittainen muurausurakka on vihdoin saatu päätökseen ja 8600 kg väliseinäharkkoja on nyt paikoillaan.

 Vessan seinät
Tähän tulee alkuvuodesta takkaleivinuuni
Saunan seinää 
Pukuhuoneen ja kodinhoitohuoneen seiniä. Ukki muurausapuna.

Seuraavana on vuorossa katon levytys ja levyväliseinien tekoa. Sen jälkeen alkaakin jo huoneet erottua toisistaan ja tilan hahmottaminen helpottaa.


Roope ottanut isistä mallia

Pari viikkoa sitten työmaalla kävi kutsumattomia vieraita. Vieraat olivat aika epäkohteliaita ja rikkoivat takaoven lasin ja veivät työkaluja. Onneksi kuitenkin selvittiin aika pienin vaurioin ja suurin harmi aiheutuikin vakuutusyhtiön paperisodasta ja töiden keskeytymisestä työkalujen puuttuessa.

Positiivista kuitenkin, että eilen tuli puhelu poliisilta, joka kertoi, että sirkkeliä lukuun ottamatta työkalut ovat löytyneet. Eipä olisi uskonut, että tekijät jäisivät koskaan kiinni…

Vielä olisi tarkoitus ahertaa raksalla pari viikkoa ennen kuin vetäydytään joulun viettoon lepäämään ja keräämään voimia seuraaviin koitoksiin.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Lämpöä! Ja vähän lomailuakin....


Nyt voi talvi tulla! Puhallusvillat on yläpohjassa ja kämpässä pysyy lämpö. Tarkenee siis hyvin tehdä sisähommia, vaikka ulkona sataisi mummoja taivaalta.

 Ulkona kylmä, sisällä lämmin

Lokakuussa on lomailtu poikkeuksellisen paljon. Kuusamossa poikettiin häissä ja ensi viikonloppuna isin suunnatessa Tukholmaan, äiti ja Roope lähtevät Raumalle. Pieni irtiotto raksa-arjesta tekee välillä ihan hyvää.

Autotallin ovi
"Ei ne mun kädenjäljet ole"

Toki raksallakin on vietetty aikaa. Viime viikonloppuna ukki ja isi asensi autotallin oven ja muurailivat teknisen tilan seiniä. Äitikin yritti Roopen avustuksella hieman tilkitä ikkunoita.

Sumua ja kivipölyä




tiistai 5. lokakuuta 2010

Yllätystä odotellessa

Talvesta ei ole vielä tietoakaan, mutta ilmat ovat kyllä todellakin viilenneet. Kun talon runkoa alettiin kasaamaan heinäkuun alussa, niin hellettä piisasi yli neljä viikkoa yhteen putkeen. Silloin etupihan routaeristeitä asentaessa meinasi välillä käydä mielessä, että onkohan nämä nyt ihan tarpeellisia.. Nyt kuitenkin ulkolämpötila käy jo öisin pakkasen puolella ja lämpöjen päälle saaminen onkin yksi lähiviikkojen tärkeimpiä tavoitteita, ettei taas pääse se kuuluisa talvi yllättämään.



Puutarhan teko ja ulkoseinien valmiiksi maalaaminen on varmaan tältä vuodelta jo unohdettu. Turha riskeerata noita asioita kylmien ja kosteiden ilmojen takia. Ehtiihän ne hoitamaan sitten keväälläkin. Nyt vain koitetaan hoitaa talon ulkopuolet muuten valmiiksi, niin sitten päästään talveksi keskittymään sisätöihin. Rakennusten nurkkalaudat on nyt asennettu ja ikkunoiden ja ovien vesipellitkin ovat jo paikoillaan. Autotallin nosto-oven asentaminen odottaa tallin sisäseinien ja katon tasoitusta ja maalausta. Tallin seinät ja katto on jo levytetty valmiiksi. Täytyypä viritellä talliin ensi viikonloppuna työmaalämmitin, niin saadaan tasoitus- ja maalaustyöt käyntiin.

Tomi ja ukki levyttää autotallia
 Roope ja mummo siivoaa tallia
Mummu, vaari ja isomummikin tuli käymään tontilla. Roopella riittää yleisöä.


Talossa väliseinien muuraustyöt aloitettiin viime viikonloppuna. Lauantai oli lepopäivä Tomin flunssasta johtuen, mutta sunnuntaina käytiin sitten Ilarin kanssa muuraamassa teknisen tilan ja pesuhuoneen tiiliseinien ensimmäinen varvi paikoilleen. Olisi tosin ehkä kannattanut levätä vielä sunnuntaikin, koska nyt maanantaina flunssa taas tuntuu vähän vahvistuvan. Mutta kun ei tuolta tontilta meinaa malttaa olla pois.



Viikonloppuna poikettiin myös Asta-messuilla. Sieltä käteen jäi kodinkoneiden tilausvahvistus ja puhallusvillayrittäjän puhelinnumero. Täytyykin tässä alkuviikosta tilata nuo yläpohjan puhallusvillat, niin työmaalämmittimen puhaltama lämpö viihtyy sisällä vähän pidempään. Ensin tosin yläpohjassa on tehtävänä vielä muutamia rästiin jääneitä töitä IV-kanavien viimeistelystä eteisen katon eristykseen. 

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Sataa, sataa, ropisee…

Viime viikkoisten sadekelien takia maalausprojekti ei ole edennyt juuri yhtään.  Maalaushommat ovat vaihtuneet puutalkoisiin ja siivoukseen.


Jussi ja Mira kävivät kylässä ja tontilla apuna. Roope ja Mira kärräsivät puita pinoon ja Jussi pilkkoi lautoja.



Viime viikonloppuna mummo ja ukki olivat taas tontilla. Äiti, mummo ja Roope siivosivat, kantoivat kahi-tiiliä ja tekivät puuhommia.

Puita riittää hyvin ensi talveksi

Ukki ja isi levyttivät autotallin seiniä ja aloittivat autotallin oven asennusta.


Timpurit saivat talon yläpohjan höyrynsulun asennettua ja koolaukset tehtyä. Tarkoitus oli, että timpurit ovat pari viikkoa muualla ja sillä aikaa saisimme talon ja tallin maalattua, jotta timpurit voisivat sen jälkeen asentaa nurkkalaudat. Ei taida ihan homma pysyä aikataulussa näillä ilmoilla…


torstai 2. syyskuuta 2010

Piippu korkeuksissa!



Kesä on ohi ja syksy tulee kohisten. Ilma on viilentynyt ja tuntuu, että melkein joka päivä sataa. Meidän kannalta huono asia, kun tavoitteena olisi saada talo ja talli ulkopuolelta maalattua valmiiksi vielä ennen pakkasia. Sääennusteiden tarkastelu onkin tullut viime aikoina jo vähän liiankin tutuksi aamurutiiniksi.


Viikko sitten ukki ja mummo olivat taas kerran viikonloppuna apuna. Isi ja ukki muurasivat piipun, äiti maalasi autotallia ja mummo ja Roope siivosivat tonttia.

Muurarit hommissa


Tähän tulee syyskuun aikana Tulikiven takkaleivinuuni.
Piippu korkeuksissa
Äiti maalaushommissa

Timpureilla alkaa urakka käymään vähiin. Kahden viikon aikana on saatu valmiiksi julkisivupaneloinnit, terassin katoksen runko ja höyrynsulun sisäpuolinen koolaus. Lisätöitä teetämme timpureilla vielä sen verran, että tekevät yläpohjan höyrynsulun valmiiksi ja rakentavat olohuoneen korkean osan seinän ullakolle. Onpahan heillekin vähän vaihtoehtoista hommaa sadepäivien varalle.  Muuten timpureiden urakka alkaa olla julkisivun nurkkalautojen ja ovismyygien asennusta vaille valmis.


Terassin katoksen runko
Ulko-ovi paikoillaan

Jopa ensimmäiset kukkasetkin on jo istutettu tontille. Mummu ja vaari toivat peräkärryllisen kasveja, jotka istutettiin väliaikaisesti autotallin nurkalle. Nyt kun vielä kaikilta kiireiltä saisi aikaiseksi teettää pihasuunnitelman valmiiksi, niin pääsisimme istuttamaan ainakin suurimmat puut ja pensaat vielä tämän syksyn aikana. Nurmikonkin voisi laittaa, niin piha olisi jo paljon siistimpi sitten keväällä lumien sulettua.
 
Mummu ja isi istuttaa kukkasia
Roope kuskaa multaa
Roope sai oman työmaaliivin
Tästä kasasta pitäisi tunnistaa, mikä on mikäkin kukka.


maanantai 16. elokuuta 2010

Paneelit, voihan julkisivupaneelit!

Saapuihan se lautakuorma vihdoinkin!

Seinän panelointia. Osa laudoista maalaamatta.

Taloprojektimme kaikki ongelmat tuntuivat kasautuvan yhteen puutavarakuormaan. Aluksi kuorma oli monta päivää myöhässä ja kun se vihdoin saapui, niin sitä oli aivan väärä määrä. Toista paneelia, jota piti olla yli 1000m olikin vain muutama sata metriä ja toista paneelia, jota piti olla vain muutama sata metriä olikin paljon enemmän. Ei kun reklamaatiota kauppaan ja tilaus uudelleen vetämään. Kun seuraava kuorma saapui tontille, paneelit olivat käyttökelvottomia ja ne piti toimittaa takaisin ja tilata taas uudelleen.

Vasemmalla Siparilan näkemys ponttilaudasta. Oikealla Pölkyn vastaava tuote.

Kolmas kerta toden sanoo ja vihdoin tontillamme on 3km oikeaa lautaa. Harmi vain kun osaa laudoista ei ehditty timpureiden työpulan vuoksi maalaamaan kertaalleen ennen seinään lyömistä.


Toki tontilla on tapahtunut parin viikon aikana paljon muutakin kuin puutavaran kuskaamista edestakaisin. Kattotiilet, ikkunat ja talon ovet (yhtä lukuun ottamatta) on asennettu, talon seinän höyrynsulku on asennettu ja rännikourut sekä syöksytorvet tilattu.

Kattotiilillä on 30 vuoden materiaalitakuu.
Olohuoneen ja pukuhuoneen ovet.

Pieni ”työtapaturmakin” tontilla sattui, kun Roope oli innokas apuri ja auttoi äitiä pihan siivouksessa. Rikkinäisten kattotiilien ja roskien sijasta sormiin tarttui tuoretta uretaania, joka tunnetusti jämähtää nopeasti. Terveyskeskuksen päivystyksessä arvottiin hetken, miten kädet saataisiin taas puhtaaksi. Ei kuulemma ihan joka päivä tule vastaavanlaisia ongelmia vastaan =)

Roope ja äiti siivouspuuhissa.

Viime viikonloppuna ukki oli jälleen tontilla apuna. Viikonlopun saldona saatiin höyrynsulun yläpuoliset IV-putkitukset valmiiksi sekä höyrynsulun yläpuoliset sähköputkitukset ja kaapeloinnit valmiiksi.

Roope ja ukki mustikkametsässä.

Pihasuunnittelijakin poikkesi tontilla ja tällä viikolla pitäisi olla luonnossuunnitelma nähtävillä. Tarkoitus olisi vielä syksyn aikana istuttaa ainakin pensaat ja nurmikko.